Käden taidot ovat jääneet taas vähemmälle. Surkea ja lumeton talvi, pimeys, sade ja leipätyö syövät puhdin tyystin pois.

Viime viikonloppuna kävimme teatterissa katsomassa "Viimeinen juna länteen", joka kertoo Äänislinnan (Petroskoin) tapahtumista 1944 jatkosodan viime hetkiltä juuri ennen Viipurin valtausta. Lavastus oli aika minimalistinen piikkilanka-aitoineen, mutta toimiva. Näytelmässä oli myös onnistuttu kuvaamaan hyvin yksittäisen ihmisen ristiriitaista tilannetta lähdön hetkellä ja miten silloin takertuu toissijaisiin asioihin. Eikä huumoriakaan oltu unohdettu.

Näytelmän havahduttamana totesin, että olen joko nukkunut kouluaikaisilla historiantunneilla tai sitten näistä asioista ei kunnolla kerrottu. Säntäsin siis kirjastoon lainaamaan juuri ilmestyneen teoksen jatkosodan vaiheista.

Huomenna on kevyempää lastenkulttuuria tarjolla, kun menemme koko perheen voimin katsomaan Disney On Ice -jääshown.